Posted on Jätä kommentti

Normipäivä

Moikka!

Eilen mietittiin, et olispa kiva päivitellä kuulumisia blogiin ja avartaa samalla vähän missä RIVAn osalta mennään. Siispä päädyttiin toteuttamaan blogimaailmasta tuttu my day-tyylinen postaus! Tällä kertaa kokeiltiin antaa molempien kirjoittaa oma osuutensa, sillä meidänkin arki ja ajatukset poikkeaa toisistaan aika paljon, vaikka työt ja oppari yhdistääkin.

07:28 Herään ja totean samantien, että unia voisi jatkaa vielä tunnin tai pari. Huomaan, että Seppo on siirtynyt makkarin lattialta jo eteiseen nukkumaan – se varmaan haluaa jo pihalle. Selaan nopeasti kännykän viestit läpi, sammutan puolelta tulevan herätyksen ja nousen ylös.

7:30 Herään. Ihan rehellisesti sanottuna en muista milloin viimeksi olisin herännyt ennen kahdeksaa. Eilen illalla kuitenkin todellisuus läimäisi vasten kasvoja melkoisen märällä rätillä. Tajusin, miten paljon seuraavan parin viikon aikana olisi hommia tehtävänä ja päätin, että nyt asialle on tehtävä jotain. Nyt alkoi siis uusi elämä. Asioita tehdään eikä mietitä, eli väännän silmät auki.

07:31 Nenään käy ikävästi kakkainen tuoksu. Ei oo todellista…Olkkarista löytyy (naurettavan) suuri isomman hädän kasa, onnekkaasti kahden maton välistä. Huikkaan Rikulle, että nyt toinen painuu koiran kanssa ulos ja toinen jää siivoomaan jälkiä. Harkitsen viis sekkaa ja nappaan koiran hihnaan ja lähden pihalle.

7:31 Aamu alkoi melko paskamaisesti. Kirjaimellisesti. Sepi oli jättänyt olohuoneeseen ”hyvää huomenta ja tervetuloa uusi elämä” tervehdyksen. Jos olisi ollut normaali aamu, olisin varmaan vetänyt makkarin oven kiinni ja esittänyt nukkuvaa. Nyt oli kuitenkin torstai 2.11, jolloin sängystä nousi uusi Riku. Eeva lähti Sepin kanssa ulos ja mulle jäi ns. paskahommat. 15 minuuttia tuuletusta perään ja elämä alkoi taas näyttämään ja tuoksumaan paremmalta. Tää oli varmasti maailmankaikkeuden testi että olenko tosissani. Siitäs sait maailmankaikkeus! (Ja tää oli tosiaan eka kerta Sepiltä, häntä ei saa syyttää. Pakki oli vähän sekasin, mutta se meni onneksi nopeasti ohi.)

08:02 Kun palattiin kotiin, vastassa oli auki oleva partsin ovi ja puhdas lattia – Riku oli siivonnut kasan pois ja me päästiinkin aloittamaan työt ”puhtaalta pöydältä”. Ensiksi suunniteltiin aikataulutusta, töitä, opparia, omaa elämää ja rästissä olevia kursseja. Tiedettiin jo syyskuussa, että tästä syksystä tulee aika karsea, muttei ihan tiedetty kuinka… Nyt tiedetään ja odotetaan jo joulukuuta ja koulun loppumista kieli pitkällä!

8:15 Aamupalaksi kahvia, pari leipää ja yksi pieni suklaapötkö. Tänä aamuna ei turhia kikkailtu aamupalan kanssa. Noin vartin päästä oli tehty ”miten selviän marraskuusta” to do-lista. Tai oikeastaan enemmenkin taulu tai kartta. Sen verran sillä oli kokoa ja määränpäitä. Sitten vaan tehtävien kimppuun ja vetelemään hommia yli!

9:00 Ekan tunnin jälkeen listaan oli saanut vetää jo monta viivaa. Ekana hoituivat sähköpostit ja monet pikkuasiat, jotka ovat vaan jääneet hoitamatta. Näiden hommien hoitoon, jotka ovat roikkuneet odottamassa varmaan pari viikkoa, meni ehkä yhteensä puolituntia. Tuli aika hölmö fiilis. Miksei asioita hoitaisi ajallaan ja kerralla kuntoon. No, tästä lähtien ne hoidetaan! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä.Elämänlaatu parantuu huomattavasti!

12:37 Aika lentää todella nopeasti, kun töitä riittää. Muutamassa tunnissa tehtiin kouluhommia, selviteltin painotalon aikatauluja ja suunniteltiin talvimalliston printtejä. Nyt on kuitenkin aika hengähtää ja käydä karvakaverin kanssa pihalla! Se hyvä puoli kotoa työskentelyssä on, että koiran ollessa kipeä sitä voi vaan paijata ja esimerkiksi käyttää useammin pihalla. Ulkona oli todella ihana sää, eikä Seppokaan vaikuta onneksi enää kovin kipeeltä, vaikka uni onkin maistunut koko aamun ajan.

14:04 Lenkin jälkeen työt jatkuivat keittiössä läppärin äärellä. Ulkona oli melko kirpsakka ilma, joten t-paita vaihtui himaneuleeseen ja muki täyttyi glögillä. Saatiin meidän oppari kielenhuollosta, lopputulelmana että kyllä tästä selvitään, mutta kiire tulee… Hetki menee stressatessa ja vähän huolestuessa, että mitenhän tästä syksystä selvitään. Sitten todetaan, että ei auta itku markkinoilla ja jatketaan pakollisista työhommista, eli tilauksien toimituksesta, niistä tulee aina vähän parempi fiilis!

14:30 Päivän tärkein asia eli ruoka. Laitoin muutama tunti sitten pulled porkin uuniin kypsentymään eli se alkaa olla valmis revittäväksi. Tänään lounaslistalla näytti olevan pulled pork pitaleipää ja bataattiranuja, ei huono sanois Uotisen Jormakin. Ruoka on mulle tosiaan yks päivän tärkeimmistä asioista, koska se keskeyttää mukavasti kaiken muun hässäkän ja silloin saa keskittyä olennaiseen. Vaikka kuinka olis kiire ja hommia, niin hyvälle ruualle pitää aina löytyä aikaa!

16:25 On aika lähteä viemään paketteja Postiin, että ne ehtii tämän päivän kuljetukseen. Hyppään Volvoon, laitan viikko sitten kotikotoa löytämäni Eminemin levyn pauhaamaan taustalle ja ajelen sutjakasti Seppälään. Tosin sitä ennen raaputan autoa noin viisi minsaa, koska ollaan yhä unohdettu hakea lämpötolpan avain huoltofirmalta… Samalla reissulla poikkea Tarrapaidasta hakemassa meidän alkuviikosta tilatut reput ja pipot, jotka he tekivät valmiiksi ihan supernopeasti!

16:30 Ruuan jälkeen jatkettiin printtien tekemistä ja siinä samalla tehtiin verkkokaupan tilaukset valmiiksi. Eeva lähti tällä kertaa viemään paketteja postiin ja mä jäin himaan miettimään tulevan malliston paitamalleja. Täytyy myöntää että aikainen herätys teki tepposet ja otin Eevan postireissun aikana pienet torkut. XD Olin kuitenkin jättänyt koneelle auki parit mallit photariin ja peittänyt rikokseni. Nyt se tuli kuitenkin myönnettyä, sori Eeva. Viideltä alkoivat myös meidän noudot ja olin laittanut siihen herätyksen soimaan. Eka noutaja tulikin heti viiden jälkeen ja olin skarppina ojentamassa pakettia ovella.

17:08 Kotiin tultu! Meillä on torstaisin noutoaika 17-18, ensimmäinen tilauksen noutaja oli ehtinyt jo käydä. Lähen samantien Sepon kanssa pihalle, että noutajat saavat hakea tilaukset koiravapaasti. Pienet ulkoilutuokiot tekee kyllä tosi hyvää, saa hengitellä raikasta ilmaa ja veri lähtee kiertämään.

18:17 Lenkin jälkeen käytiin vielä talvimalliston printtejä läpi Rikun kanssa. Tässä vaiheessa keskittymiskyky on jo aika heikko ja huomaan selaavani yhtä aikaa Snapchatia, Instagramia ja Bloglovinia kun pitäisi puhua yhden tulevan printin värimaailmasta. Todetaan, että käydään loput jutut huomenna läpi – nyt on aika levätä vähän. Pakkaan Sepon autoon ja Volvon nokka kohti kotikotia, eli suunta käy mun isän luokse Palokkaan.

18:20 Duunipäivä alkoi olla pulkassa ja olisi aika lähteä Joutsaan futsal reeneihin. Mulla on molemmista polvista katkennut eturistisiteet ja viime ajat on mennyt kuntoutellessa toista polvea toisen perää. Tänään oli luvassa ekat reenit parin kuukauden huilin jälkeen. Pirun mukavaa lähtee taas pitkästä aikaa vähän ottamaan tuntumaa palloon ja kenttään.

23:02 Joutsasta kotiuduttu takaisin Jyväskylään molemmat polvet mukana. Ja ehjinä! Reenit ja ajomatkat eestakasin Joutsaan vie yllättävän paljon aikaa, alkaa olla aika pitkä päivä takana. Jääkaapista vielä pulled porkin jämät naamariin ja pari matsia Fifaa.

23:15 Aika menee nopeasti, kun on paljon juteltavaa. Samalla Seppo sai (maltillisesti) herkkuja, koska mun isä ei voi vastustaa Sepon anovaa katsetta… Loppuillasta alkaa Sepinkin energiat loppumaan, viimeistään uudessa ympäristössä tehdyn lenkin jälkeen. Ennen lähtöä lisätään vielä autoon öljyä ja täytetään reppu Pepsi-Maxilla, mitä meiltä löytyy aina kellarista. Suunnittelen vielä valvovani ehkä tunnin verran lempisarjaa kattellen, jos silmät pysyy auki.

23:22 Eeva tuli vielä Palokasta kotiin ja päätettiin katsoa yksi jakso PLL (Pretty little liars jos joku ei muka tiedä). Erehdyin katsomaan edelliseltä kaudelta muutaman vikan jakson Eevan kanssa ja jollain sairaalla tavalla kiinnostuin sarjan järjettömyydestä ja outoudesta. (Siinä on siis joku A, joka kiristää näitä tyttöjä ja murhaa jengiä. Sit jossain vaiheessa A murhataan, ja sit tulee joku A 2.0 joka ei oo vissiin murhannut alkuperäistä A:ta, mut haluaa selvittää kuka on. Sit tää A 2.0 kiristää ja kidnappaa näitä tyttöjä, eikä kukaan tiedä kuka se A 2.0 on, mut se saatta olla yhen kuolleen tytön äiti tai siis toisen tytön täti joka on oikeastaan myös vissiin kuolleen tytön siskon miehen naisystävä.) WHAT? Jep. Yksi jakso vaihtuu kahteen ja sitten ansaituille unille. Ei varmaan tuu juurikaan outoja unia tommosen sarjan jälkeen…

00:55 Herään sohvalta ja totean, että taisin nukahtaa toisen jakson aikana… Käyn pesemässä kasvot ja hampaat, sitten onkin unien aika. Laitan herätyskellon soimaan puoli kahdeksan, toivottavasti ei väsytä ihan hirveästi.

Terkuin,

Eeva, Riku ja Sepi

 

 

Posted on Jätä kommentti

Älä hyljeksi

Moro!

Tänään aiheena viimeinen kohde, eli saimaannorpat. Meiltä ei löytynyt kavereista yhtään saimaannorppaa eikä edes yhtään kaveria, jonka kaveri olisi saimaannorppa. Mietimme, että mitenkäs tästä nyt selvitään ja mistä saataisiin luotettavaa tietoa saimaannorpista. Sitten keksimme, että kuka osaisikaan kertoa saimaannorpista paremmin, kuin itse saimaannorppa! Tästä syystä päätimme päästää ääneen erään saimaannorpan, joka ei halunnut tulla julkisuuteen. Kutsutaan häntä siis Herra Saimaannorpaksi. Eli sen pidemmittä puheitta päästetään ääneen Herra Saimaannorppa, ole hyvä!

”Hyvää päivää. Minä olen 12-vuotias saimaannorppa, Herra Saimaannorppa. Asustelen upeassa Saimaan järvistössä ja täällä on kyllä norpan hyvä olla! Aina asiat eivät ole olleet yhtä hyvin, mutta puhutaan siitä vähän myöhemmin. Nyt elämä siis hymyilee ja nautin jokaisesta päivästä yhdessä vaimoni ja kahden poikaseni, eli kuuttien, kanssa. Pojat on melkoisia veijareita ja välillä tällaiselle 140 senttimetriselle ja 80 kiloiselle vanhukselle meinaa tulla kiire pysyä perässä. Pojat ovat jo oppineet saalistamaan ja napanneet itse ensimmäiset ahvenet ja särjet. Myös syksyn viimeisistä auringonsäteistä on ehditty käydä nauttimassa meidän lempparikivellä, siinä pötkötellessä pojatkin malttavat rauhoittua.

Voisin kertoa teille seuraavaksi vähän meidän suvusta. Meitä saimaannorppia on tällä hetkellä 360 kappaletta, mikä kuulostaa todella vähältä, mutta se on isoin luku pitkään aikaan! 1980-luvun alussa meitä oli vain reilu 100 kappaletta, joten eteenpäin on menty paljon! Tästä todella iso kiitos kuuluu teille ihmisille, kun olette aloittaneet teidän tutkimus- ja suojelutyöt. Me kaikki asustelemme siis Suomessa Saimaalla ja me ollaan maailman uhanalaisen hylje. Olemme kiitollisia kun olette vähentäneet kalastusta alueellamme ja parantaneet meidän pesimismahdollisuuksia apukinoksilla, ne ovat upeita!

Kaikista pahin vihollinen meille on verkkokalastus. Toivomme kovasti että luopuisitte kaikista meille vaarallisista kalanpyydyksistä ja vaihtaisitte ne nielurajoittimilla varustettuihin katiskoihin. Myöskään ongista, heittokalastamisesta tai uistelusta ei ole meille haittaa. Nyt kun talvi on lähestymässä voisin mainita myös pesimärauhasta. Olisi mahtavaa, jos voisitte antaa meille enemmän tilaa joulukuusta huhtikuuhun. Varsinkin moottorikelkat pelottavat meitä kovasti ja pahimmassa tapauksessa saatamme säikähtää niin että lähdemme karkuun ja poikaset saattavat paleltua. Sitä me emme todellakaan halua tapahtuvan. Kai tekin kaipaatte joskus vähän yksityisyyttä, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Tässä samalla voisin paljastaa, että meillekin saattaa olla tulossa perheenlisäystä tuossa alkuvuodesta… 😉

Kuulin, että RIVA Clothing on tehnyt Saimaannorppa-aiheisen paidan ja he lahjoittavat jokaisesta myydystä paidasta 3 euroa meidän suojeluun. Aivan mahtavaa! Ja tuo ”Älä hyljeksi” teksti on ihan loistava, hehheh! Iso kiitos vielä teille kaikille, jotka ovat jo meitä tukeneet! Olen kuullut huhuja, että lahjoitussumma on jo miltei nelinumeroinen. Aika hurjaa! Meidän kantamme on jo kasvanut huomattavasti, mutta haluamme kasvaa vielä paljon lisää ja turvata sukumme jatkon. Kuulin myös, että lempparinäyttelijältäni Tero Tiittaselta löytyy ”Älä hyljeksi” paita! Voi että, meidän pojat olivat innoissaan kun kuulivat siitä, Salkkarit on ihan meidän lempiohjelma!”

Terkuin,

Herra Saimaannorppa

Posted on Jätä kommentti

Kukaan ei kuulu kadulle

Moikka!

Tänään meillä on aiheena rescue-koirat. Koska meillä ei kummallakaan ole kokemusta näistä karvaisista kavereista, me käännyttiin meidän tuttujen puoleen. Jenni, joka kirjoittelee myös Myö.fi-blogia oli valmis kertomaan miten he päätyivät adoptoimaan rescue-koiran ja millaista arki on ollut sen jälkeen.

”Puolitoista vuotta sitten kaksikosta tuli kolmen kopla, kun meidän talouteen saapui odotettu hännänheiluttaja Romaniasta. Ajatus oman koiran hankinnasta oli kypsynyt pitkään mielessä, joten mistään “heräteostoksesta” ei ollut kyse. Mutta miksi päädyimme juurikin rescue-koiraan? Me molemmat olemme varttuneet koiraperheissä, joten koirakaipuu iski lujaa muutaman itsenäisen vuoden jälkeen. Eihän lapsuudessakaan mikään ollut mukavampaa kuin se, että aina kotiin tullessa karvakaveri oli innoissaan vastassa? Nuoli naaman ja rakasti ehdoitta.

Kun aloimme tosissaan pohtimaan koiran hankintaa, pian nousi esille se seikka, ettei meillä kummallakaan ollut mitään ehdotonta suosikkirotua. Ennemminkin puheissamme nousi esiin toiveita koiran koosta (“koiran kokoinen koira, ei sellasta, joka vois vahingossa jäädä jalkoihin”) sekä luonteesta (“sellanen ilonen ja aktiivinen. Että jaksais pitemmänkin matkan kulkea meiän kanssa!”). Näyttelykoiriin emme kumpikaan olleet tottuneet, joten puhdasrotuisuudellakaan ei ollut suurempaa väliä.


Aikamme googlettelimme pentueita ja löytöeläinkoteja, ja jossain kohti hakutuloksissa vastaan tuli myös rescueyhdityksiä. Nämä yhdistykset tekevät töitä sen eteen, jotta yksi kerrallaan ne koirat, jotka on vailla kotia, oikeanlaista ravintoa tai sateensuojaa, saisivat uuden alun uudessa kodissa. Kun perehdyimme asiaan lisää, jumahdimme Rescueyhdistys Kulkurit Ry:n sivuille. Yhdistyksen visio, arvot ja luvat olivat kunnossa, kokemustakin heiltä löytyi jo useamman vuoden ajalta.

Löysimme Kulkureiden sivuilta pentueen, joka oli löydetty erään kylän liepeiltä tammikuussa 2016. Pennut ja heidän emonsa pääsivät paikallisen eläinsuojelijan kotiin ja päätyivät kulkureiden adoptio-ohjelmaan. Sieltä me Assi, nykyinen Nala, sitten löydettiin. Sivustolla kerrottiin pentujen olevan luonteeltaan iloisia, avoimia, ystävällisiä ja sosiaalisia. ”Touhukkaina ja aktiivisina koiran alkuina näistä lapsosista voisi saada mainion harrastuskaverin jos jonkilaiseen lajiin”. Nala vastasi kuvaillun perusteelta niin luonteeltaan kuin ennustetulta kooltaan toivomuksiamme ja mietimme, että miksi ei? Miksi meille, joille rodulla ei ole niinkään väliä, pitäisi teettää pentueita täällä Suomessa, kun muualla on koiria vailla kotia?

Kahlattuamme Kulkureiden sivut muutamaan kertaan etu- ja takaperin läpi kirjoitimme Nalan yhteyshenkilölle motivaatiokirjeen, jossa kerroimme elämäntilanteestamme, aikaisemmista koirakokemuksista ja siitä, miksi halusimme hankkia koiran. Sähköpostiin kilahti vastaus heti seuraavana päivänä, ja Kulkureiden yhteyshenkilö ehdottikin meille prosessin seuraavaa vaihetta eli puhelinpalaveria.


Ensimmäinen puhelu Kulkureiden edustajan kanssa kestikin melkein pari tuntia; käytiin läpi koiranomistajan vastuut ja velvollisuudet, meidän valmiudet sekä rescue-koiriin liittyvät erityiset piirteet. Asiaa oli paljon, eikä sitä kaunisteltu yhtään. Niinkuin ei pidäkään. Koiran hankintaa harkitsevan tulee sata prosenttisesti tajuta vastuunsa eläintä kohtaa, eikä koiraa tule ikinä hankkia hetken mielijohteesta.

Puhelun jälkeen sekä me, että Kulkurit jäimme tahoillamme pohtimaan, onko meillä tarjota sopiva koti kyseiselle koiralle. Ei se mieli muuttunut mihinkään, vaikka pari yötä nukuimmekin ja sulattelimme asiaa. Seuraavassa puhelussa kerroimme päätöksen pitävän ja Nala varattiin meille.Kuukauden päivät sitä sitten päivitettiin sähköpostia joka kymmenen minuutin välein; joko saataisiin tietää lennon päivämäärä? Eihän tautitesteissä nouse mitään vakavaa esiin? Huonoja uutisia ei kuulunut ja pari päivää ennen lennon saapumista saimme viimeisen vahvistuksen, että Nala todella tulee Suomeen.

Lähes puolitoista vuotta sitten elämäämme tassutteli hieman kaikesta äimistynyt pentumainen tohottaja. Kotiutuminen sujui nopeasti ja yliodotusten; Nala otti meidät omakseen lähes välittömästi ja vaikka uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuminen oli pennulle silminnähden jännittävää, läsnäolomme teki tilanteista helpompia. Tässä ajassa arkajalasta on kuoriutunut varsinainen seurakoira; häntä heiluu vimmatusti jo ovisummerin soidessa; sieltä tulee varmasti uusi rapsuttaja kylään. Ensin tietenkin jokainen vieras pitää muutamalla haukulla haukkua (pitkät miehet runsaammilla haukuilla), ennen kuin eteisestä pääsee pidemmälle. Eihän kunnon vahtikoira heti vieraita sisälle päästä…

Nala on ahkera apukokki keittiössä, siivooja ruokapöydän alla ja paikanlämmittäjä sohvalla. Kohta kaksi vuotiaan luonteesta huomaa sen, miten pentuhössötys on jo jäänyt pikkuhiljaa taakse; toisia koiria kohdatessa meno ei enää ylly riehumiseksi, vaan tutustuminen onnistuu rauhallisesti nuuskien.


Kokoajan yleistyvät rescuekoirat eivät ole onneksi enää niin kummallinen juttu kuin muutama vuosi takaperin. Olen lukenut, että moni rescuekoiranomistaja on kokenut suoranaista ivailua ja moittimista siitä, että on hankkinut itselleen koiran kadulta. On syytelty taudinlevittäjiksi ja käytösongelmaisiksi ilman parempaa tietoa. Esimerkiksi Kulkureiden adoptio-ohjelmaan päässeet koirat testataan ja rokotetaan monia tauteja vastaan, jopa laajemmin kuin suomalaisten pentueiden koirat.

Jokaisen koiran hankintaa harkitsevan tulee punnita omat voimavaransa ja tarkoitusperänsä tarkasti ennen minkäänlaisen koiran hankintaa. On totta, että hylätyt koirat voivat vaatia erityistä huomiointia ja hieman erilaisia koulutusotteita kuin kasvattajalta hankitut koirat. Meille Rescueyhdistys Kulkurit tarjosi loistavan väylän uuden perheenjäsenen hankintaan ja “riskipiskistä” tuli korvaamaton osa meidän arkea. Kiitos siitä, Kulkurit!”

ISO kiitos Jennille, kun jaoit tarinanne myös meidän seuraajien kanssa! 🙂 Jokaisesta meiltä tilatusta KOIRA-t-paidasta tai -hupparista lahjoitamme kolme euroa rescue-koirien eteen töitä tekevälle järjestölle.