Posted on Jätä kommentti

”Mitä väliä. Niitähän saa aina uusia”

”Eihän perusvaatteilla oo mitään väliä miten ne on valmistettu tai kuinka laadukkaita ne on. Niitähän saa aina uusia.”

Tuntuu hurjalta, että vielä vuonna 2019 on oikeasti olemassa ihmisiä ketkä ajattelee näin. On todella absurdia, että samaan aikaan kun ihmisten pitäisi tehdä vastuullisempia ostopäätöksiä, media uutisoi miten uudessa kauppakeskuksessa on tehty kansainvälinen myyntiennätys – milläs muullakaan kuin pikamuodilla. Ja tälle asialle jopa hurrataan? Vaateteollisuus on huomattava tekijä ajatellen ilmastonmuutosta, sillä sen hiilijalanjäljen lasketaan olevan isompi kuin globaalin lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Eli mistään pikkumääristä ei tässä tapauksessa puhuta, vaan oikeasta ongelmasta, jota ei voida kieltää.

Ja kyllähän porukka tämän tiedostaa. Mutta miksi asialle ei tapahdu mitään? Vähän aikaa sitten uutisoitiin, kuinka pikamuotiketju Forever 21 ajautui konkurssiin. Aluksi tuli mieleen että hei, sehän tarkoittaa, että pikamuodilla ei menee enää niin hyvin. Mutta totuus tämän takana on itseasiassa se, että kilpailu on nykyään niin kovaa, että uudet vielä nopeammin reagoivat ja halvemmat ”pikapikamuotiketjut” ovat vieneet voiton. Aika hullua touhua.

 

 

Suomalaistenkin puheissa kuulee usein, että pitäisi tukea kotimaisia yrityksiä ja valita kestävämpiä vaihtoehtoja. Mutta vieläkin se halpa hinta ja helppo saatavuus houkuttelevat liikaa ostopäätöstä tehdessä. Se on kyllä aika harmillista. Mutta ei me voida muita syytellä, kun vasta muutama vuosi sitten alettiin itsekin miettiä omia ostoksia enemmän. Sitä ennen tuli aika huoletta tilailtua vähän sitä sun tätä netistä ja myytyä niitä vielä halvemmalla kirppiksellä parin kuukauden päästä, kun vaatteet eivät tulletkaan jokapäiväiseen käyttöön.

Ihmiset usein perustelevat, että ei ole varaa ostaa mitään muuta kuin edullisimpia vaihtoehtoja. Tämä voi olla joskus totuus, mutta uskallan sanoa, että se on sitä todella harvoin. Mietitäänpä.

Ihmiset usein perustelevat vaateostoksiaan rahalla. Tämä voi olla totta monen kohdalla, mutta panostamalla laadukkaaseen tuotteeseen ei välttämättä joudu vararikkoon. Lasketaanpa.

Esimerkkinä valkoinen t-paita. Ostetaan se pikamuotiliikkeestä, josta valkoisia t-paitoja saa alle 10 eurolla. T-paidan ompeluun on käytetty minimiaika ja edullista lankaa. Kangas on todennäköisesti mahdollisimman edullisesti tuotetttua. On todennäköistä, että t-paita venähtää, nyppääntyy, sen sauma on alkanut purkautua tai kiertyä – sanotaan noin kolmen kuukauden aktiivikäytön jälkeen. Aktiivikäyttönä pitäisin noin kolmesti viikossa pidettävää paitaa, mitä t-paidan pitäisi sietää. Tällöin ihminen joutuu ostamaan saman valkoisen t-paidan neljästi vuodessa, eli laittaa vuodessa 40 euroa pikamuotiin.

Toinen vaihtoehto on ostaa kerralla 35 euron valkoinen t-paita, joka on valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Luomupuuvillasta ja myös laadukkaasta käsityöstä maksaen. Paita kestää aktiivikäytön ja jopa viikottaiset pesut. Tarkoitus ei ole kehuskella omilla tuotteillamme, mutta kyllä meidän paksu luomupuuvillainen t-paita kestää siistinä helposti vuoden, kun sitä pesee oikein. Kustannukset saadaan kiinni ensimmäiseen esimerkkiin verrattuna jo vuodessa ja ne vain madaltuvat vuosi vuodelta.

Samalla kyseisen ostoksen tekijä on kannattanut kotimaista yritystä, joka maksaa valtiolle ihan sievän summan tekemästään rahasta veroja. Paidalla tuetaan myös Euroopan sisällä tehtävää työtä, mikä on aina ihan mukava asia noin EU:n kannalta. Erityisen mukavalta tuntuu se, ettei paitaa ole ommellut lapsi, alistettu tai uhkailtu henkilö, vaan omasta halustaan työskentelevä ihminen, joka on vieläpä varsin lahjakas omassa työssään. Aika siistiä, eikö?

Laadukkuus ulottuu t-paidoista myös muihin vaatekappaleisiin. Kiroan itsekin tällä hetkellä vuosi sitten ostamaani talvitakkia, eräästä nimeltä mainitsemattomasta edullisemmasta liikkeestä, josta olen joutunut jo kahdesti korjaamaan vetoketjun; viikonloppuna huomasin, että taskukin on jo revennyt. Noh, pitää vaan ommella reiät umpeen, mutta olisihan sitä voinut ostaa kerralla laadukkaan silloin vuosi sitten. Mekin yhä opetellaan laadukkaiden vaatteiden tunnistamista, ei todellakaan ole helppo homma, varsinkaan ulkovaatteiden tutkiskelu.

 

 

Kun valmistamme yhden erän jotakin tuotetta, sitä tulee kerrallaan n. 150-300 kappaletta riippuen tuotteesta. Se on melko pieni erä verrattuna – noh, melkein mihin vaan. Silti sekin tuntuu meistä aika hurjalta määrältä, kun tuo määrä on kuitenkin kolminkertaistunut verrattuna muutaman vuoden takaiseen ensimmäiseen vuoteen yrittäjinä. Tuotannollisista syistä emme voi tehdä pienempiä eriä, joten tilaamme aina kerralla vähintään 150 kpl tuotteita. Suunnittelemme vaatteemme kestämään aikaa, jotta niitä voidaan myydä ympäri vuoden ja moneen eri tilanteeseen. Tällä pyrimme myös varmistamaan asiakkaidemme tyytyväisyyden ja sen, ettei kenenkään tarvitsisi heittää yhtään meidän vaatteita kaatopaikalle.

Kun me teimme uudistuksen tuotteiden tuotannossa, meille jäi jäljelle n. 20 paitaa kaikista vanhoista printti tuotteista varastontyhjennyksen jälkeen. Sekin tuntui aika pahalta, eikä olisi voitu kuvitellakaan niiden roskiin heittämistä sellaisinaan. Ne pääsivätkin hyväntekeväisyysjärjestölle, toivottavasti paidoille löytyi käyttöä siellä. Tällä hetkellä hävikkiä ei synny, koska tavoitteena on joko pitää tuotetta jatkuvasti varastossa tai myydä yksi erä kerrallaan loppuun.

Mutta joo. Joskus tekee mieli vuodattaa ajatuksia. Pitäisi itseasiassa tehdä sitä useamminkin. Toivottavasti joku sai tästä kiinni ja ehkä jopa herätteli jotakuta ajattelemaan asiaa. Kulutuksen vähentäminen ei ole mitään rakettitiedettä ja parannettavaa on aina. Ehkäpä se, että ostaa oikeasti vain tarpeeseen tiivistää hyvin sen suunnan, mihin pitäisi mennä. Ja vielä kun ostaa ne vain oikeasti tarvittavat asiat vastuullisilta yrityksiltä, niin yhteiskunta kiittää.

Loppuun vielä pakko sanoa, että me ei todellakaan olla itse täydellisesti eläviä pyhimyksiä asian suhteen, vaan pyritään koko ajan parantamaan omia toimia. Ostaa enemmän suomalaisilta yrityksiltä, ostaa second handina, kuluttaa vähemmän ja yksinkertaistaa esimerkiksi kosmetiikkarutiineja. Pyritään muistamaan kulutuksen vähentäminen myös muilla elämän osa-alueilla. Esimerkiksi koiran leluja olisi aivan ihana ostaa, mutta koska tuo meidän Paavo tuppaa tuhoamaan uudet lelut noin kymmenessä minuutissa, niin eipä se muovin ostaminen kovin järkevää ole.

Jos joku jaksoi lukea tänne asti, niin iso käsi sinulle! Silloin olet jo pohtinut asiaa ja ehkä sinulle on jopa herännyt ajatuksia aiheesta. Ehkä sinulla on antaa vinkkejä, miten hyvien kulutuspäätösten tekeminen on helpompaa – kommenttiboksi on auki! Jos sinun arvosi ja ostokäyttäytymisesi ovat samalla suunnalla kuin meidän, niin erittäin iso peukku sinulle. Ja jos taas toimit täysin päinvastoin, niin pohdi ainakin asiaa, että voisiko juuri tänä syksynä olla aika tehdä jotain muutoksia. Tai ainakin harkita sitä. 🙂

 

Vastuullisin terveisin,

Eeva, Riku, Seppo ja Paavo

RIVA Clothingin tiimi

Vastaa